Se mitä pelkäsin.
Joudun hyväksymään kivun osaksi itseäni.
"Opi hyväksymään kipu ja luota, että se häviää joskus."
Voi jos se olisikin niin helppoa.
Jos pystyisinkin hyväksymään sen sormia napsauttamalla.
Turhauttaa.
Vaikein asia tässä kaiken keskellä.
Kivun hyväksyminen.
Kuinka hyväksyä se, ettet enää voi kävellä pitkiä aikoja kaupungilla kavereiden kanssa?
Et voi enää istua pitkiä aikoja.
Tehdä autolla pitkiä matkoja ilman taukoja vajaan tunnin välein.
Et voi ehkä koskaan enää tuntea sitä, kun ei satu.
Tämä kaikki minun pitää vain hyväksyä tapahtuvaksi.
Miten hyväksyä kaikki ilman, että olo huononee ja pää hajoo?
En saa edes kipulääkkeitä avuksi riippuvuusriskin vuoksi.
Yritä siinä sitten jaksaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti