Katson peilistä itseäni.
Oksettaa.
Tekisi mieleni olla syömättä mitään niin kauan, että olisin sopiva.
Mutta minulta ei löydy tarpeeksi tahdonvoimaa.
En ole tarpeeksi vahva, jotta pystyisin.
Joten minun pitää tehdä se muuta kautta.
Juoksemalla, lenkkeilemällä ja käymällä salilla.
Aina.
Vaikka maitohapot polttaa lihaksia, jaksan silti suorittaa loppuun.
On pakko.
Muuten siitä seuraa rangaistus.
Tapahtuu se sama, mikä on aina ennenkin tapahtunut.
Se, mistä yritän päästä irti, mutten koskaan onnistu.
Tulen varmaan aina olemaan riippuvuuden vanki.
Nyt ei vaan riitä voimat taistelemaan sitä vastaan.
Ei se haittaa jos muutama uusi tulee vanhojen sekaan.
Ei se olisi mitään uutta.
Kunhan työt loppuvat, voin aloittaa kunnolla.
Jos vaikka sitten minusta tulisi sopiva.
Vihdoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti