Kännykän luonnoksista:

Syntymäpäivätyttö

"Sytytän paperin tuleen.

Se palaa heikosti.

Joudumme taistelemaan, että se lähtisi palamaan.

Mieleeni muistuu se, kuinka olen joutunut taistelemaan sen asian

kanssa kauan.

Tämän paperin polttaminen on vaikeaa, ja se muistuttaa siitä,

että sen asian unohtaminen ei ole ollut helppoa.

Paperin palaessa mietin tapahtumaa hetki hetkeltä.

Mietin, kuinka olen viisi vuotta taistellut itseni läpi kaikesta paskasta.

Kuinka vaikeaa on ollut unohtaa, vaikka olisin halunnut sitä kaikista eniten.

Paperin palaessa loppuun murskaan tuhkat pieniksi palasiksi hiekkaan.

Levitän tuhkat hiekkaan, enkä kohta enää erota niitä maasta.

Huokaisen ja ajattelen, että nyt se on ohi.

Voin vihdoin alkaa hengittämään."

"18 vuotta tuli täyteen tänään.

Niin kauan olen ollut täällä.

Ensimmäiset 12 vuotta olivat elämäntäyteisiä.

Seuraavat 6 vuotta sisälsivät pahaa oloa, kuolemantoiveita, itsetuhoa, ahdistusta ja poissaolokohtauksia.

Joka päivä oli paha olla enkä osannut odottaa parempaa.

14 vuotiaana otin askeleen eteenpäin.

Uskalsin hakea apua, vihdoin.

Asiat alkoivat mennä eteenpäin, mutta silti oli joku, joka piti minua paikoillaan.

Joku, joka esti menemästä eteenpäin.

Se oli se asia, joka minulle tapahtui 12-vuotiaana.

En pystynyt puhumaan siitä kenellekkään. 

Pidin sen sisälläni kaikki ne vuodet.

Opettelin pärjäämään yksin.

Sinä aikana se oli saanut raivattua sisältäni tilaa, jota voisi alkaa tuhota.

Olin kokonaan sen vallassa.

Tein kaiken mitä se halusi.
Tuhosin itseäni erilaisilla tavoilla, jotta sisälläni oleva paha olo olisi päässyt jotenkin ulos.

Sillä tavalla sain hetken aikaa tuntea jotain muuta kuin pahaa.

Häpesin arpia niin paljon, että hautauduin isoihin vaatteisiin ja pidin hupparin hihat visusti alhaalla, vaikka olisi ollut kuinka kuuma.

Jossain vaiheessa tajusin siirtyä jalkoihin.

Sieltä kukaan ei näkisi niitä, ellen olisi uimassa jota tein vain harvoin ja tietyssä seurassa, jossa kaikki tiesivät siitä.

Mutta lopulta olen saanut lääkkeiden ja terapian myötä kerrottua niitä asioita, jotka eivät jätä rauhaan ja painavat maahan.

Välillä olen ollut todella pohjalla.

Aina silloin tällöin olen jaksanut kiivetä pohjalta ylöspäin, kuitenkaan saavuttamatta pintaa.

Välillä vieläkin putoan pohjalle ja joudun turvautumaan terään, mutta onneksi ne kerrat ovat enää harvassa.

"Sit kun tää on ohi mä voin istua alas.

Ja viimeistään sillo se pallo tippuu jalast.

Ei enää taakkaa ei masennuksii syvimpii,

vaa tyytyväine hymy.

Mä sentään yritin"